Historia

Alla on bändin tarina siitä kuinka kaikki sai alkunsa.

Tarina alkaa siitä kun kaksi opiskelijanörttiä päätti perustaa bändin viime vuosituhannen loppupuolella. Nämä kaksi nörttiä olivat Make ja Montte ja elettiin loppuvuotta 1996. Make oli saanut tietää oppilaskunnan ”Veijolta”, että Kotkan tekulla olisi varastossa yhdet vanhat oppilaskunnan rummut ja treenipaikkakin voisi järjestyä koulun kellarista. Make toiminnan miehenä tarttui tuumasta toimeen ja eipä aikaankaan kun nämä kaksi edellä mainittua opiskelijanörttiä sekä Veijo istuivat jo edesmenneen rehtorin toimistossa nöyrinä hattu kourassa tiedustelemassa, josko kellarissa voisi vähän opiskelun lomassa soitella musiikkia. Rehtori reiluna toiminnan miehenä vakuuttui poikien esityksestä, että soitanta ei haittaisi opiskeluja ja antoi luvan kellarin käytölle.
Nyt pojilla oli treenikämppä, rummut sekä Montten Aaron soittimesta aikoinaan ostama Western merkkinen basso. Mutta bändi ei ollut vielä kasassa, koska kitaristi uupui. Kitaran varteen Make sai houkuteltua vanhan hewimiehen ”Purjon” ja näin pojilla oli trio kasassa. Ensimmäiset treenit vedettiin joulukuussa 1996. Settiin kuului silloin ainoastaan Hurriganesin ”Baby Doll”. Sitä sitten veivattiin muutamia kertoja ilman laulua, kunnes Make rohkaisi itsensä ja antoi äänensä tälle jumalaiselle biisille. Näin alkoi bändin, jolla ei ollut vielä siinä vaiheessa nimeä tarina.

Purjo kyllästyi pian kolmen soinnun rock and rollin veivaamiseen ja päätti lähteä bändistä omille teilleen. Make ja Montte olivat jälleen kahden, mutta ei hätää sillä opiskelijapiireissä sana levisi nopeasti ja naapuritalosta kitaran varteen saatiin melko pian Roope. Trio oli jälleen kasassa ja nyt homma oli edennyt jo siihen vaiheeseen, että bändille piti saada nimi. Noihin samoihin aikoihin Hurriganesilta oli julkaistu vanha live äänitys ”Live in Stockholm 1977”. Levyn sisältö oli sen verran tuhtia tavaraa, että levy soi lähes tauotta monta päivää ja sen jokainen välispiikki ja koukku kuunneltiin hyvin tarkkaan. Kyseiseltä julkaisulta bongattiin erityisesti raita nimeltään ”Everybody´s Making It Big”, jossa juuri ennen kappaleen alkua bändin ehdoton keulahahmo ja vanha ruutisarvi Remu spiikkaa kappaleen sisään huutamalla ”Hootenanny Freaks”. Tämän lausahduksen kuultuaan pojilla ei ollut enää epäselvyyttä bändin nimestä, Hootenanny Freaks oli syntynyt.

image001

Bändi treenasi ahkerasti ja toiseen kitaraan ja lauluun saatiin vielä mukaan Roopen vanha tuttu Juha. Yhteiseksi tavoitteeksi asetettiin päästä soittamaan ainakin yksi keikka. Tuo kunnianhimoinen tavoite saavutettiin kun huhtikuussa 1997 Hootenanny Freaks esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti paikallisessa opiskelijoiden suosimassa ravintola Amandassa. Keikasta kirjoitettiin oikein juttu opiskelija yhdistykseen lehteen otsikolla ”7,4 Richterin asteikoilla”. Jutussa bändi sai kehut lähes maasta taivaaseen johtuen varmaankin pääosin siitä, että jutun kirjoittaja oli Maken hyvä tuttu Jarre. Todellisuudessa ensimmäisestä keikasta ei paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa, mutta siihenastinen tavoite oli saavutettu. Kesän 1997 aikana pojat treenasivat edelleen ahkerasti ja kävivät keikkailemassa mm. majakka- laiva ”Rellussa” ja Palvaanjärvellä jenkkiautomiesten East Meetissä.image005image003

Näihin samoihin aikoihin Juha poistui bändin riveistä muihin kiireisiin vedoten ja uuden kitaristin metsästys alkoi jälleen. Taas kerran viidakkorummut viestittivät että samassa lähiössä asui muuan Markku, joka oli kuulemma keppimiehiä. Eipä aikaakaan kun Make, Montte ja Roope seisoivat Markun ovella kysyen liittyisikö hän bändiin mukaan. Markku oli heti valmis ja siitä nelikkö lähti lähes suorin jaloin testaamaan tätä uutta kitaristi lupausta. Markku osoittautuikin kovaksi kepittäjäksi ja melko nopeasti häntä ruvettiin bändin keskuudessa kutsumaan nimellä ”Turbiini”.image022

Markun liityttyä bändiin alkoi palaset lopullisesti loksahdella kohdalleen ja bändin soitto alkoi kuulostaa jo musiikilta. Tässä vaiheessa setissä oli vanhoja hyväksi havaittuja covereita, mutta myös Maken ja Roopen sanoittamia ja säveltämiä omia kappaleita.

Tällä kokoonpanolla bändi keikkaili aina kesään 1999 asti käyden soittamassa mm. SAM´s pubissa, ravintola Casablancassa ja legendaarisissa ”K-Mäki Soi” kotibileissä. Tässä vaiheessa pojat olivat pääosin saaneet opiskelunsa suoritettua ja elämä lähti kuljettamaan heitä eri teille. Tästä syystä myös Hootenanny Freaks joutui telakalle määrittelemättömäksi ajaksi. Dynamiitin lanka ei kuitenkaan vielä ollut palanut loppuun asti. Syksyllä 2003 soittohalut pojissa heräsivät uudelleen ja eipä aikaakaan kun Maken autotalissa treenasi jälleen Hootenanny Freaks uudella kokoonpanolla, jossa Maken ja Montten lisäksi toista kitaraa soitti Esko ja toisessa kitarassa ja laulussa oli Jani. Tässä vaiheessa oli myös sovittu, että uudelleen herätetyn Hootenanny Freaks:in ensimmäinen keikka olisi samassa paikassa mistä edellisen kerran bändi oli tauolle jäänyt. Paikkana oli tietenkin Pyhtään Mutkatukan ”K-Mäki Soi” bileet ja silloin elettiin kesää 2004.

MINOLTA DIGITAL CAMERA

Tässä vaiheessa poikien soittelu oli lähinnä vastapanoa työlle ja perhe-elämälle eikä keikkoja juurikaan tehty. Jossain vaiheessa vuotta 2006 Jani jätti bändin omistautuen talon- ja perheen rakentamiselle. Jälleen oltiin trio kokoonpanossa ja uuden kitaristin/laulajan metsästys alkoi. Myös Maken perhe oli saanut tarpeekseen Hootenannyjen soitosta makuuhuoneen seinän takana ja bändi siirtyi treenaamaan Lauttasaareen. Siinä vaiheessa treenikämpillä kävi jos jonkin typpistä kiekujaa ja seppää, mutta sopivaa laulajaa ei tuntunut löytyvän. Laulajan metsästys jatkui edelleen ja siinä lomassa kitaran varteen saatiin Maken vanha tuttu sukulaismies Timo. Tällä kokoonpanolla bändi treenaili satunnaisesti Eskon paikatessa puuttuvaa laulajaa. Aika kului ja alkoi pahasti näyttää siltä, että sopivaa laulajaa ei ole olemassakaan, kunnes internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi lopulta rokkikukko Janne. Janne näytti kyntensä jo heti ensimmäisissä treeneissä ja vakiinnutti paikkansa bändin viidentenä jäsenenä. Viisi miehisenä bändi soitto lähti uuteen nousuun ja settiin saatiin mukaan myös vanhoja Hootenannyjen omia biisejä. Tällä kokoonpanolla bändi esiintyi ensimmäisen kerran viiden bändin yhteiskeikalla ravintola Nelmannissa Helsingissä marraskuun lopulla 2008.

picture-032-800x600

Bändin tähänastisin ehdoton uran huippu hetki koettiin, kun bändi pääsi lämmittelemään Leningrad Cowboys nimistä soitin- ja lauluorkesteria erään suurehkon suomalaisen yrityksen juhliin kesällä 2010.

lenkkarikuva

Seuraa bändimme jatkovaiheita etusivun uutisosiosta.